Haaksirikko / Shipwreck / Galleria Å Turku 27.3 - 19.4.2015

Avajaiset to 26.3. klo 18-20. Lämpimästi tervetuloa!

Opening Thu March 26th at 6-8 pm. Welcome!

Taiteilijatapaaminen su 12.4 klo 14. Artist's meeting Sun April 12th at 2 pm.

Galleria Å Kaskenkatu 1, 20700 Turku 

Laura Ukkonen

SHIPWRECK

Galleria Å 27.3-19.4.2015

A woman is lying on the floor in a room lined with chairs. Who is this woman? Does she belong in the room where she is? I don’t know.

My exhibition features drawings and parts of a travel journal. The artworks are semi-fictitious portraits, rooms and landscapes. They are based on documentary observations of surroundings and moments where seemingly nothing happens. I draw with pencil, ink, coloured pencil and charcoal. The works are based on an art historical journey to renaissance Florence and into the late 17^th century Finnish manor landscape. Among other things the trips have been about exploring my freedom of movement. But they are also a drawer’s expeditions into the history of picture making. My personal experiences and my interest in women’s history mix together. For example, what kind of a trace is there in us of the late 17th century woman for whom it wasn’t socially appropriate to walk alone in a park? Loneliness, feelings of being an outsider and sociability mix together. I draw both private and public spaces: homes, parks, cities and fields. A human being is an organic part of her living environment.

I spent July 2013 in Florence. Serious women stared back at me from the renaissance portraits on the wall of the Uffizi Gallery. One of them was a woman with a laurel wreath (Sebastiano del Piombo: Portrait of a woman, 1512). She might have been a poet, they say. I looked at the wives, daughters, lovers, nannies and sisters. Wealthy women have often been immortalised as faithful and virtuous wives. I focused on the secular images even though the religious and antique mythologies are also a part of the imagery. I also followed in the footprints of a Finnish painter, Elin Danielson-Gambogi. She lived in Italy in the beginning of the 20^th century and pictured the Tuscan landscape and herself, the portrait of a female artist. In Saari Manor, where I spent the winter 2014, layers of different centuries could be found in the manor, surrounding buildings and the misty landscape. Like in Florence, the historical milieu merged with the present. Who was I in these landscapes? How about the chatelaine Eva Matilda Aminoff in the early 17^th century manor, what was her life like in interiors divided into men’s and women’s-and-children’s spaces?

In my works, the present and the past mix together. In the Tuscan landscape the contemporary woman poses for the viewer in her sportswear. The symbols of wealth are travel photos, a grip on nature and a meditative concern of one’s health, both mental and physical. Does she smile any more than the renaissance women? We make commissioned portraits of ourselves. History is unknown for many but the layers of time are present in the landscape, gestures and emotional states. The woman in my work Shipwreck (2014) doesn’t know where she is, but gradually in all spaces one finds something to be fastened on and something to be withdrawn from. The dreamlike characters of Dorothea Tanning haunt this image. Leaving the renaissance, I am already on my way to exploring another interesting world, surrealism.

Lehdistötiedote:
Laura Ukkonen

HAAKSIRIKKO
Galleria Å 27.3-19.4.2015

Nainen makaa lattialla. Tuolit reunustavat tilaa. Kuka nainen on? Kuuluuko hän huoneeseen, johon on päätynyt? En tiedä.

Näyttelyssäni on esillä piirustuksia ja otteita matkapäiväkirjasta. Teokset ovat puolifiktiivisiä maisemia, huoneita ja henkilökuvia. Piirrän hiilellä, lyijykynällä, musteella ja puuväreillä. Havainnoin lähiympäristöäni ja hetkiä, jolloin ei näennäisesti tapahdu mitään ja tarkastelen nyky-yhteiskunnan tunnelmia menneisyyden kuvien avulla. Teokset pohjautuvat taidehistorialliseen matkaani renessanssin Firenzeen ja 1800-luvun lopun suomalaiseen kartanomaisemaan. Matkat ovat olleet tutkimusmatkoja muun muassa omaan liikkumavapauteen. Ne ovat myös piirtäjän tutkimusmatkoja kuvan tekemisen historiaan. Omakohtaiset kokemukset sekoittuvat kiinnostukseen naisten historiaan. Millainen jälki meissä on esimerkiksi 1800-luvun lopun naisesta, jolle käveleminen yksin puistossa ei ollut sosiaalisesti hyväksyttyä? Yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja sosiaalisuuden tunteet sekoittuvat. Piirrän sekä yksityistä että julkista tilaa: kotia, puistoja, kaupunkia ja peltoja. Ihminen on orgaaninen osa elinympäristöänsä.

Vietin Firenzessä heinäkuun vuonna 2013. Vakavat naiset tuijottivat minua Uffizin renessanssimuotokuvista, kuten laakeriseppelöity nimetön, runoilijaksi arvuuteltu nainen (Sebastiano del Piombo: Portrait of a woman, 1512). Katselin vaimoja, tyttäriä, rakastajattaria, lastenhoitajia ja sisaria. Keskityin maalliseen kuvastoon, vaikka uskonnollisuus ja antiikin mytologiat ovat myös osa ajan kuvastoa. Maallinen, vauras nainen on ikuistettu kuviin uskollisena ja hyveellisenä aviovaimona. Olin Italiassa myös maassa 1900-luvun alussa asuneen suomalaisen taiteilija Elin Danielson-Gambogin jalanjäljissä, jonka teoksiin on tallentunut toscanalainen maisema ja muotokuva vuosisadan vaihteen naistaiteilijasta. Saaren kartanossa, jossa vietin aikaa talvella 2014, eri vuosisatojen kerrokset löytyivät kartanosta, piharakennuksista ja ympärillä vellovasta sumuisesta maisemasta. Kuten Firenzessäkin, historiallinen miljöö sulautui osaksi nykyhetkeä. Kuka minä olin maisemassa? Entä millaista oli ollut kartanonrouva Eva Matilda Aminoffin elämä 1800-luvulla, kun tilat jakautuivat miesten ja naisten-ja-lasten tiloihin?

Teoksissani mennyt ja nykyisyys sekoittuvat. Nykynainen poseeraa katsojalle urheiluasussaan Toscanan maisemissa. Vaurautta symboloivat matkakuvat, kosketus luontoon ja meditatiivinen omasta ruumiin- ja mielenterveydestä huolehtiminen. Hymyileekö hän yhtään enempää kuin renessanssin naiset? Teemme itse itsestämme tilausmuotokuvia. Historia on monelle tuntematon, mutta aikakerrostumat ovat läsnä maisemassa, eleissä ja tunteissa. Haaksirikko -teoksen (2014) nainen huoneessa ei tiedä, missä on, mutta vähitellen kaikista tiloista löytyy jotain, johon kiinnittyä ja jotain, josta on irtaannuttava. Dorothea Tanningin unenomaiset hahmot kummittelevat piirustuksen taustalla. Renessanssin kuvastosta olenkin hyppäämässä toiseen maailmaan, surrealismiin.