New website: www.lauraukkonen.net

Please go to my new website: www.lauraukkonen.net

This site is no longer being updated. 

1.–19.11.2023

Laura Ukkonen

Ryhti

 

Taidekeskus Ahjo, Hiili-tila

Kirkkokatu 23, 80100 Joensuu

Avoinna: ti, to-su 10-16, ke 10-19, ma suljettu

Avajaiset 31.10. klo 18-20

 

 

”Piirrän kahvikupin, sälekaihtimet ja valonsäteen. Valokuvaan selkäni ja siirrän sen piirrokseen. Istun olohuoneen lattialla, piirrän peilistä itseni, huoneen nurkkia ja esineitä. Kerään metsästä havunneulasia malliksi. Piirtämäni hahmo sulautuu osaksi metsää, joka tuntuu kodilta. Kaiverran piirroksia puulevylle ja vedostan samaa kuvaa yhä uudelleen.”

16.8.-17.9.2023

Laura Ukkonen

Omissa tiloissa (olkapäiden asentoja) 

Galleria Ratamo 

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä

Avoinna ti-su klo 11-18

 

Blue light / Sinistä valoa, 2023, soft pastel on paper, 134x145 cm

 

Omissa tiloissa (olkapäiden asentoja)

 

Piirrän sohvan, sälekaihtimet, punertavan valonsäteen ja lapseni alaspäin kumartuneen hahmon. Valokuvaan ryhtini ja siirrän sen piirrokseen. Istun olohuoneessani ja piirrän jokaisen kulman ja esineen. Kerään metsästä kasveja malleiksi ja kasvatan työhuoneella appelsiinin taimea talvella syödyn hedelmän siemenestä.

 

Kotona on tarve olla katseilta suojassa, mutta sinne voi tahtomattaan jäädä yksinkin. Erityisesti naisille koti on ollut perinteisesti myös sosiaalisen elämän keskus, jota on esiteltävä muille. Olen yrittänyt tavoittaa näitä arjen ristiriitaisia tunnelmia. Tunteet näkyvät eleissä, kuten ryhdissä ja vaikkapa olkapäiden asennossa. Piirrän hetkiä, jolloin ei näennäisesti tapahdu mitään. Kuvittelen havainnoivani yksinäisyyttä, häpeää ja hämmennystä, jota kykenemättömyys odotusten mukaiseen elämään aiheuttaa. Huomaan piirtäväni oman tilan ottamista ja toivoa. Kasvien piirtäminen kiehtoo minua rinnastuksena ihmiskehon hienovaraisiin eleisiin. Otan myös vaikutteita eri aikakausien naisten omakuvista, muotokuvista ja koti-interiööreistä, sillä olen kiinnostunut tunteiden ylisukupolvisuudesta. Mitä tunteet kertovat naisten historiasta ja millaista on feminiinisyys naisten itsensä määrittämänä? Näyttelyn teokset ovat puu-, hiili- ja pastelliliitupiirroksia. Vedostan puupiirroksia käsin ja prässillä sekä kokeilen eri papereita. Teen uniikkivedoksia ja pieniä, muuntuvia sarjoja.

 

Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle tuesta kustannuksiin ja työskentelyyn

 

   

Paikallaan

Poriginal Galleria 

13.5.–30.5.2023

Avoinna ti-su 11-18

Eteläranta 6, 28100 Pori

Olen piirtänyt itseäni ja läheisiäni kotona, osana esineiden ja kasvien muodostamia tiloja. Yritän tällä tavoin tavoittaa arjen ristiriitaisia tunnelmia. Kotona on tarve olla katseilta suojassa, mutta sinne voi tahtomattaan jäädä yksin. Erityisesti naisille koti on ollut perinteisesti myös sosiaalisen elämän keskus, jota on esiteltävä muillekin. Piirtäessäni ihmistä havainnoin mm. yksinäisyyttä, häpeää ja hämmennystä, jota kykenemättömyys kosketukseen tai odotusten mukaiseen elämään aiheuttaa. Toisaalta näen toivoa ja oman tilan tunnistamista. Tunteet näkyvät eleissä, kuten ryhdissä ja vaikkapa olkapäiden asennossa. Kasvien piirtäminen kiehtoo minua rinnastuksena ihmiskehon hienovaraisiin eleisiin. Otan myös vaikutteita eri aikakausien naisten omakuvista, muotokuvista ja koti-interiööreistä, sillä olen kiinnostunut tunteiden ylisukupolvisuudesta. Mitä tunteet kertovat naisten historiasta ja millaista on feminiinisyys naisten itsensä määrittämänä? Näyttelyn teokset ovat puu-, hiili- ja pastelliliitupiirroksia. Vedostan puupiirroksia käsin ja prässillä sekä kokeilen eri papereita. Teen uniikkivedoksia ja pieniä, muuntuvia sarjoja.

Kiitos Taiteen edistämiskeskus

 

  

 

November

2022, charcoal on paper, 130 x 130 cm

Photo: Laura Ukkonen

 

 

7–30 January 2022

SELF-PORTRAITS

Galleria Huuto

Kalevankatu 43, Helsinki. Open: Tue-Sun 12-17

A Room. Charcoal on paper. 150 x 189 cm. 2021. Photo: Laura Ukkonen

I have created self-portraits. I have both told myself and given myself permission to look at and draw myself – my face, arms, skinfolds, stomach and legs. At first, I drew close-ups of my face, but soon the figures developed into entire bodies and my eyes began to wander round the rooms, noticing plants and other everyday items. The works are charcoal drawings and woodcuts. 

 

I have created the works featured in the exhibition over the past few years, while going through the early stages of burnout, trying different pain medications and antidepressants and coming off medication. At times I did not recognize the person in the mirror, but sometimes the person looked more familiar. By drawing, I have tried to figure out who I am right now. 

 

I have drawn self-portraits since I was a teenager, probably because it allows me to find my identity over and over again. I also enjoy working alone, so often the easiest option is to use myself as my model. Focusing on the lights and shadows on one’s body is also about curiosity towards humanity in general, which exists in all of us, not just me.

I wish to thank the Arts Promotion Centre Finland (Taike) for supporting my exhibition and work.

 

OMAKUVIA

Olen tehnyt omakuvia. Olen sekä käskenyt että antanut itselleni luvan katsoa ja piirtää itseäni: kasvojani, käsiäni, ihopoimujani, vatsaani ja jalkojani. Aluksi tein lähikuvia kasvoista, mutta pian hahmot kasvoivat kokonaisiksi kehoiksi ja katseeni harhautui huoneisiin, kasveihin ja arkiesineisiin. Työt ovat hiili- ja puupiirroksia. Näyttelyn työt ovat muutaman viime vuoden ajalta ja olen tehnyt niitä läpi alkavan uupumuksen, kipu- ja mielialalääkekokeilujen ja lääkkeiden lopettamisen. Peilistä on heijastunut vuoroin vieras ja välillä taas tutumpi ihminen. Piirtämällä olen yrittänyt tunnistaa, kuka olen tällä hetkellä. 
 
Olen piirtänyt omakuvia teini-ikäisestä saakka kai siksi, että siten löydän identiteettini yhä uudelleen. Työskentelen myös mielelläni yksin, joten on usein luontevinta käyttää itseään mallina. Keskittyminen kehon valoihin ja varjoihin on uteliaisuutta myös yleisesti ihmisyyttä kohtaan, joka on kaikissa, ei vain minussa.

 

 

HAPAROIVIA VETOJA / TENTATIVE STROKES 

Kahvila Puhuri
Otavantie 10, 00200 Helsinki / mon-fri 10-15 / January–June 2019
Link to Koneen säätiö

 

 

Maisema on sumua ja vettä. Viereisissä huoneissa asuvat ihmiset kannattelevat minua. 

On turvallista. Kävelen. Nukun. Taivas on valtava harmaa massa, joka vyöryy päälleni. Olen nähnyt saman aiemminkin – jonkun maalauksissa. Puut ovat käppyröitä, satoja vuosia vanhoja. Tuulen tuivertamia. 

Ovia, kakluuneja, tapetteja. Evan perimät huonekalut. Komerot. Naiset, jotka käyttivät pääovelta katsottuna talon vasenta puolta.  

Kauppamatka, kahvi ja munkki, ruoka-ostokset. 

Sataa lunta! Punaista mustetta. 

 

Vietin Saaren kartanon residenssissä kaksi kuukautta talvella 2014. Oli pimeää ja enimmäkseen lumetonta. Piirsin ja kirjoitin. Asetuin piirtäessäni osaksi tilaa pysytellen silti reunoilla. Kartanonrouvia, piikoja, kamarineitsyt, imettäjiä. Oliko talossa vuosisatojen aikana eläneillä naisilla ja minulla, isoäideilläni ja -tädeilläni mitään yhteistä? Ehkä lumouduimme kaikki asemastamme riippumatta paikan puista, joiden mustat ja märät oksat muuttuivat piirustuksissani vähitellen punaisiksi. Kuvissa vuorotteleva kirkkaus ja harmaus asettavat järjestykseen ajasta toiseen poukkoilevat ajatusketjut, tunteet ja muistot. Sitä taiteellinen työskentely usein on ja sitä vaeltelu Saaressa tiivisti.

Päiviä rytmittivät nukkuminen, herääminen, ruokailut, kauppalistan tekeminen ja kävely. Työhuone asunnon vieressä sekä muista asukkaista ja työntekijöistä muodostunut yhteisö olivat ylellisyyttä. Kahvittelimme ja söimme yhdessä, jos siltä tuntui. Työskentelin omassa rauhassa, mutta en ollut yksinäinen. Sellaisesta olen kiitollinen. 

On ilo saada työt esille Lauttasaareen Koneen Säätiön tiede- ja taidekahvila Puhuriin. Tämäkin kaupunginosa pulpahti mieleen residenssissä. Saaren puita piirtäessäni muistin lauttasaarelaisen, muun muassa kotiapulaisena työskennelleen isotätini. Hänen asuttamansa kerrostalon kauniit kierreportaat vaikuttivat lapsena päätökseeni muuttaa aikuisena kaupunkiin. Saari avasi uuden reitin nähdä sukupolvien ja yhteiskuntaluokkien läpi kulkevia naisten ketjuja. Residenssijaksoon liittyvä teksti on julkaistu teoksessa Saari näkyvissä! Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssi 10 vuotta (2018).  Kirja on saatavilla Kahvila Puhurista.

Exhibition: Työhuoneena koti / Home as a workspace - Laura Ukkonen and Nelli Tanner at Taidekeskus Itä, Lappeenranta

Työhuoneena koti

Taidekeskus Itä 

29.11.-22.12.2018

Two Signatures: Laura Ukkonen and Nelli Tanner at Galleria Oksasenkatu 11, Helsinki, Aug 4th-26th 2018

TWO SIGNATURES

Nelli Tanner and Laura Ukkonen

4.8.–26.8.2018

Gallery Oksasenkatu 11

open: Tue-Fri 14-18, Sat-Sun 12-16

Oksasenkatu 11, 00100 Helsinki, FIN
More information: Anastasia Isakova, nastya.isakova@gmail.com, 044 9881528

www.oksasenkatu11.fi

Opening Aug 3rd 6-8 pm.

 A sheet. A pillow. Nose. Glasses. A t-shirt. Floor. A door handle. A door handle. A water tab. Water. A towel.

Eyes. Face. A water tab. Water. Soap. Water. A towel. A water tab. Soap. Water. A water tab. A towel. A shower handle. Water. A shampoo bottle. Water. A conditioner bottle. Water. A towel. Lotion.

(Detail from Morning -sound work, Nelli Tanner, 2018)

Home and self-portraits are on close look in videos, drawings and sound works by Nelli Tanner and Laura Ukkonen. The artists’ observations on their everyday life and artistic processes reflect on past fine artists’ works – Elin Danielson-Gambogi (1861-1919) ja Ellen Thesleff (1869-1964) –  whose works depict self-portraits, mother-child images and home artifacts. How is home, taking care of children and artistic work combined? It is presence that is simultaneously being too close and too far.

The artists find Ellen and Elin inspiring in their courage, concentration and travelling in time when women usually stayed home. They took their own space and chose art as a profession. They were driven by a passion to make better, more touching and more beautiful art. Tanner and Ukkonen confront them as colleagues and as women they ponder similar things – updated to contemporary society.

TWO SIGNATURES is the artists’ first exhibition as a work group. It’s based on conversations and drawings sent to each other. Ukkonen works in Helsinki and Tanner in Imatra. The dialogue has developed in phone calls, emails, face to face talks and in skype during the past year. The exhibition space is an experimentation where their art works meet for the first time.

Nelli Tanner (1976) is a visual artist from Imatra who works with jewellery art, installations and public art works.

Tanner has graduated from Gerrit Rietveld Academie (BA) in 2003 and from Saimaa University of Applied Sciences (Master of Culture and Arts) in 2012. Tanner’s works are in collections of CODA museum, Apeldoorn (NL) and Designmuseum (FIN). The work is based on the relationships with our everyday life objects and broken home artifacts. Tanner also depicts our habits with objects by making videos.

Working of the artist has been supported by Arts Promotion Centre Finland.  

Laura Ukkonen (1977) is a visual artist based in Helsinki working with drawings, writing and moving image. She completed her MA in Fine Arts at Aalto University in 2012. Her studies also consist of art history and gender studies in University of Turku (BA) and on-going studies in art education at Aalto University. Ukkonen’s works are landscapes, portraits and interiors based in everyday life documentations reflecting art history and gender studies. Can contemporary emotions be understood in relation to the past?

www.nellitanner.com I email info@nellitanner.com
http://lauraukkonen.blogspot.com  I  email ukkonen.laura@gmail.com

Vuosi ja yksitoista kuukautta  / One Year and Eleven Months 

lyhytelokuva / short film (2017, duration 07:33)

low res clip (2:55)

Odotan. Pelkään, että vauvat katoavat. Yritän piirtää, mutta kuvat ovat kadonneet.

I wait. I'm afraid that the babies will disappear. I try to draw but all the images have disappeared.

Näyttely / Exhibition at VS Gallery in Fiskars Village 12.7 – 31.7.2016

Link to the gallery website: VS Gallery, Fiskars

Haaksirikko / Shipwreck / Galleria Å Turku 27.3 - 19.4.2015

Avajaiset to 26.3. klo 18-20. Lämpimästi tervetuloa!

Opening Thu March 26th at 6-8 pm. Welcome!

Taiteilijatapaaminen su 12.4 klo 14. Artist's meeting Sun April 12th at 2 pm.

Galleria Å Kaskenkatu 1, 20700 Turku 

Laura Ukkonen

SHIPWRECK

Galleria Å 27.3-19.4.2015

A woman is lying on the floor in a room lined with chairs. Who is this woman? Does she belong in the room where she is? I don’t know.

My exhibition features drawings and parts of a travel journal. The artworks are semi-fictitious portraits, rooms and landscapes. They are based on documentary observations of surroundings and moments where seemingly nothing happens. I draw with pencil, ink, coloured pencil and charcoal. The works are based on an art historical journey to renaissance Florence and into the late 17^th century Finnish manor landscape. Among other things the trips have been about exploring my freedom of movement. But they are also a drawer’s expeditions into the history of picture making. My personal experiences and my interest in women’s history mix together. For example, what kind of a trace is there in us of the late 17th century woman for whom it wasn’t socially appropriate to walk alone in a park? Loneliness, feelings of being an outsider and sociability mix together. I draw both private and public spaces: homes, parks, cities and fields. A human being is an organic part of her living environment.

I spent July 2013 in Florence. Serious women stared back at me from the renaissance portraits on the wall of the Uffizi Gallery. One of them was a woman with a laurel wreath (Sebastiano del Piombo: Portrait of a woman, 1512). She might have been a poet, they say. I looked at the wives, daughters, lovers, nannies and sisters. Wealthy women have often been immortalised as faithful and virtuous wives. I focused on the secular images even though the religious and antique mythologies are also a part of the imagery. I also followed in the footprints of a Finnish painter, Elin Danielson-Gambogi. She lived in Italy in the beginning of the 20^th century and pictured the Tuscan landscape and herself, the portrait of a female artist. In Saari Manor, where I spent the winter 2014, layers of different centuries could be found in the manor, surrounding buildings and the misty landscape. Like in Florence, the historical milieu merged with the present. Who was I in these landscapes? How about the chatelaine Eva Matilda Aminoff in the early 17^th century manor, what was her life like in interiors divided into men’s and women’s-and-children’s spaces?

In my works, the present and the past mix together. In the Tuscan landscape the contemporary woman poses for the viewer in her sportswear. The symbols of wealth are travel photos, a grip on nature and a meditative concern of one’s health, both mental and physical. Does she smile any more than the renaissance women? We make commissioned portraits of ourselves. History is unknown for many but the layers of time are present in the landscape, gestures and emotional states. The woman in my work Shipwreck (2014) doesn’t know where she is, but gradually in all spaces one finds something to be fastened on and something to be withdrawn from. The dreamlike characters of Dorothea Tanning haunt this image. Leaving the renaissance, I am already on my way to exploring another interesting world, surrealism.

Lehdistötiedote:
Laura Ukkonen

HAAKSIRIKKO
Galleria Å 27.3-19.4.2015

Nainen makaa lattialla. Tuolit reunustavat tilaa. Kuka nainen on? Kuuluuko hän huoneeseen, johon on päätynyt? En tiedä.

Näyttelyssäni on esillä piirustuksia ja otteita matkapäiväkirjasta. Teokset ovat puolifiktiivisiä maisemia, huoneita ja henkilökuvia. Piirrän hiilellä, lyijykynällä, musteella ja puuväreillä. Havainnoin lähiympäristöäni ja hetkiä, jolloin ei näennäisesti tapahdu mitään ja tarkastelen nyky-yhteiskunnan tunnelmia menneisyyden kuvien avulla. Teokset pohjautuvat taidehistorialliseen matkaani renessanssin Firenzeen ja 1800-luvun lopun suomalaiseen kartanomaisemaan. Matkat ovat olleet tutkimusmatkoja muun muassa omaan liikkumavapauteen. Ne ovat myös piirtäjän tutkimusmatkoja kuvan tekemisen historiaan. Omakohtaiset kokemukset sekoittuvat kiinnostukseen naisten historiaan. Millainen jälki meissä on esimerkiksi 1800-luvun lopun naisesta, jolle käveleminen yksin puistossa ei ollut sosiaalisesti hyväksyttyä? Yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja sosiaalisuuden tunteet sekoittuvat. Piirrän sekä yksityistä että julkista tilaa: kotia, puistoja, kaupunkia ja peltoja. Ihminen on orgaaninen osa elinympäristöänsä.

Vietin Firenzessä heinäkuun vuonna 2013. Vakavat naiset tuijottivat minua Uffizin renessanssimuotokuvista, kuten laakeriseppelöity nimetön, runoilijaksi arvuuteltu nainen (Sebastiano del Piombo: Portrait of a woman, 1512). Katselin vaimoja, tyttäriä, rakastajattaria, lastenhoitajia ja sisaria. Keskityin maalliseen kuvastoon, vaikka uskonnollisuus ja antiikin mytologiat ovat myös osa ajan kuvastoa. Maallinen, vauras nainen on ikuistettu kuviin uskollisena ja hyveellisenä aviovaimona. Olin Italiassa myös maassa 1900-luvun alussa asuneen suomalaisen taiteilija Elin Danielson-Gambogin jalanjäljissä, jonka teoksiin on tallentunut toscanalainen maisema ja muotokuva vuosisadan vaihteen naistaiteilijasta. Saaren kartanossa, jossa vietin aikaa talvella 2014, eri vuosisatojen kerrokset löytyivät kartanosta, piharakennuksista ja ympärillä vellovasta sumuisesta maisemasta. Kuten Firenzessäkin, historiallinen miljöö sulautui osaksi nykyhetkeä. Kuka minä olin maisemassa? Entä millaista oli ollut kartanonrouva Eva Matilda Aminoffin elämä 1800-luvulla, kun tilat jakautuivat miesten ja naisten-ja-lasten tiloihin?

Teoksissani mennyt ja nykyisyys sekoittuvat. Nykynainen poseeraa katsojalle urheiluasussaan Toscanan maisemissa. Vaurautta symboloivat matkakuvat, kosketus luontoon ja meditatiivinen omasta ruumiin- ja mielenterveydestä huolehtiminen. Hymyileekö hän yhtään enempää kuin renessanssin naiset? Teemme itse itsestämme tilausmuotokuvia. Historia on monelle tuntematon, mutta aikakerrostumat ovat läsnä maisemassa, eleissä ja tunteissa. Haaksirikko -teoksen (2014) nainen huoneessa ei tiedä, missä on, mutta vähitellen kaikista tiloista löytyy jotain, johon kiinnittyä ja jotain, josta on irtaannuttava. Dorothea Tanningin unenomaiset hahmot kummittelevat piirustuksen taustalla. Renessanssin kuvastosta olenkin hyppäämässä toiseen maailmaan, surrealismiin.